Ikkunanpokat

 

Metsänkylän Navetan kaikki ikkunat on kuvattu ja mitattu nettisivuillemme. Kyllä vain. Jokaikinen. Listan avulla ikkunoiden etsintää on helppo tehdä lämpimältä kotisohvalta käsin.
 

Sivuille voi jättää myös hakuvahdin, jos sopivaa ei heti löydy. Sähköpostiinne tulee automaattinen ilmoitus heti, kun joku varaosapankeista syöttää sopivan kokoisen ikkunan sivuillemme. Metsänkylän Navetan tuotteiden lisäksi hakupalvelimessa on myös muiden varaosapankkien myynnissä olevia rakennustarvikkeita.

 
Ajanmukaiseen varastotilanteeseen ja kuviin pääsette tutustumaan suorien linkkien kautta:

YKSIRUUTUISET IKKUNAT

Samasta talosta puretut ikkunat on luetteloitu samalle sarjanumerolle. Joskus yksittäisten ikkunoiden mitat saattavat heittää +/- 1-2 cm, koska jokainen ikkuna on aikoinaan sovitettu paikalleen. Olemme luetteloineet ikkunamme isoimman mitan mukaan, koska pois aina saa, mutta lisääminen on hankalampaa. Samasta talosta puretuissa ikkunoissa profiili on pääsääntöisesti sama.

KAKSIRUUTUISET IKKUNAT

Kuvattavaksi on otettu yksi satunnainen ikkuna sarjasta. Monesti sarjassa on sekä ulko- että sisäikkunoita, eikä niiden määrää ole erikseen luetteloitu. Tippalistan lisääminen sisäikkunaan ei ole järin suuri työ. 


Ikkunasarjasta voi hankkia vain yhdenkin ikkunan. Koko sarjaa ei tarvitse ostaa.

KOLMIRUUTUISET IKKUNAT


Kaikista isoimpia yhtenäisiä sarjoja löytyy kolmiruutuisista ikkunoista. 

Navetalla sekä kaksi- että kolmiruutuisia ikkunoita on sekä ala- että yläkerrassa. Oikeiden ikkunoiden löytymistä helpottaaksemme tekstissä on maininta ak (=alakerta) tai yk (=yläkerta).  

NELIRUUTUISET IKKUNAT

Ikkunoiden kunnostamista varten meillä on tarjolla kaikki tarvittavat välineet. Aina työhön ei kuitenkaan löydy aikaa tai kärsivällisyyttä. Silloin apu löytyy Navetta.comin ikkunaentisöijistä, joita on jo ympäri Suomea. 
Ammattilaisista moni on ollut rekisterissämme jo vuodesta 2006 lähtien.

VIISIRUUTUISET IKKUNAT

Vaikka tarjolla onkin mukava valikoima karmillisia ikkunoita, ei omaan ikkuna-aukkoon aina löydy valmista karmipakettia. Navetalla on tarjolla ikkunakarmi- ja jakopuuta vanhan ikkunamitoituksen mukaan. Olemme tehneet karmpuista valmiiksi  yhden, kahden ja kolmen metrin pätkiä. Käytössänne on myös sirkkeli, jos haluatte sahata puun määrämittaansa jo meillä (hinta 8,50 e/m).

KUUSIRUUTUISET IKKUNAT

Aina jokainen lasi ikkunassa ei ole ehjä. 
Navetalla on myynnissä myös yksittäin mitattuja ja puhdistettuja vanhoja lasiruutuja:

Puhallettu lasi.....................70 e/m2
Vedetty lasi.........................30 e/m2

KAHDEKSANRUUTUISET IKKUNAT

Jos työn alla on isompi ikkuna-projekti, eikä vanhoja ikkunoita löydy kissojen eikä koirienkaan avulla, annamme mielellämme tarjouksen myös uusista, vanhan mallin mukaan tehdyistä ikkunoista. Ikkunoihin asennetaan usein lämpölasit myönnytyksenä tämän päivän rakennusvaatimuksille - ja ehkä myös hiukan asumismukavuudellekin

YHDEKSÄN- JA MUUT MONIRUUTUISET IKKUNAT

Moniruutuisia ikkunoita ottaisimme mielellämme vastaan enemmänkin!
Niitä vain valitettavasti on ollut suomalaisissa taloissa melko vähän. Kauniit lautarakenteiset kuistit ovat usein olleet juuri niitä rakennelmia, jotka ovat ensimmäisinä tuhoutuneet, kun talo on jäänyt hoitamattomaksi.