SIIRRETTÄVÄT HIRSIKEHIKOT


 

 

 Syyt vanhan hirsikehikon purkuun ovat yleensä käytännöllisiä ja syyt sellaisen siirtoon taas usein tunteeseen perustuvia. Useimmiten rakennuksen omistaja on päättänyt vaihtelevista syistä johtuen luopua rakennuksesta. Parhaassa tapauksessa olemme saaneet kuulla asiasta ajoissa, ja saaneet siten tilaisuuden esitellä rakennusta sivuillamme. Useimmiten aikaa on liian vähän ja omistajalla kiire. Kehikko saattaa olla jo purettu ja numeroitu, mutta useimmiten siirrettävät talot ovat vielä pystyssä.

Oikean kokoisen ja näköisen vanhan kehikon löytyminen onkin aina kiinni sattumasta. Purettavaksi tarkoitetun hirsirakennuksen uudelleen pystytystä voi kuitenkin kiistatta sanoa kulttuuriteoksi.

 

Aloitimme toimintamme purkamalla kehikoita itse ja myymällä niitä eteenpäin purettuna ja numeroituna. Nopeasti huomasimme, että hirsiä ei ole hyvä siirrellä moneen kertaan. Siksi aloitimme hirsikehikoiden välityksen netissä.
Nyt kauttamme välitettyjä vanhoja kehikoita on jo liki 900. 

 

VANHAT HIRSIKEHIKOT VÄLITYKSESSÄ

KEHIKOSTA VESIKATTOON

 

Hirsikehikon siirrosta on valmistunut ensimmäinen suomalainen kirja, joka perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Kirjan lukemalla välttyy monilta ihmetyksiltä projektin eri vaiheissa. Käykää ihmeessä tutustumassa!


Ensin oli pitkään takaraivossa väijynyt unelma hirsitalon siirrosta. Sitten tuli yllättäen eteen ilmoitus vanhasta hirsitalosta, jossa on mutkittelevaa ikkunalasia. Kehikko tuli ostettua, tonttia ei ollut ja aikaa purkutyöhön oli vajaa vuosi. Miten tämä kaikki hoituu? Miten puretaan? Miten saadaan rakennuslupa? Mistä löydän tietoa ilmastoa mahdollisimman vähän kuormittavista rakentamistavoista?

Kirjassa käydään läpi hirsitalon siirron vaiheet: talon ja tontin hankinta, rungon purkaminen, kuljetus ja välivarastointi, rakennusluvan hakeminen sekä rungon pystytys. Prosessi ja työvaiheet kuvataan siihen saakka, kun vanha hirsirunko on koottu uudelleen ja sen päälle on saatu vesikatto.
Kehikosta vesikattoon on selkeä ja käytännönläheinen opaskirja hirsitalon siirtoa harkitsevalle ja perinnerakentamisesta kiinnostuneelle. Sen tarkoitus on antaa realistinen käsitys talon siirron eri vaiheista ja tuoda esiin keinoja, joilla edistää vähähiilistä rakentamista. Ennen kaikkea kirja on tehty, jotta jäljellä olevat suomalaiset hirsitalot saisivat tulevaisuuden koteina tai loma-asuntoina - uusissa paikoissa, jos niille ei enää ole käyttöä vanhoilla paikoillaan.

Maija Stenvall on yhdyskuntasuunnittelun ammattilainen (FM), puuseppä ja perinnerakentamisen ystävä.