Oliko ennen paremmin?

Vanhan ja aika vanhan talon eläjä voi hetkittäin luulla asuvansa ja elävänsä ”kuin ennen vanhaan”: lattia narisee, uuni humisee, hiiri rapisee, kello raksuttaa. Mutta millaista oli oikeasti ennen vanhaan? Rajoitutaanpa pariin fysikaaliseen seikkaan: oliko talon sisäilmasto aikaisemmin parempi kuin nykyään? Vaihtuiko ilma paremmin vai huonommin? Oliko vanhassa talossa kosteusvaurioita enemmän vai vähemmän kuin nykypäivän taloissa?


Vanhaa aikaa on niin vaikea simuloida… Omat yritykseni ovat jääneet puheen tasolle: olisi jännittävää kokeilla, pystyykö kovalla pakkasella pitämään ison talon siedettävän lämpöisenä uunien avulla. Jos talosta lähdetään aamulla töihin, törmätään ensimmäisenä siihen, ettei talossa enää ole palvelijoita, renkejä, pikkupiikoja eikä vanhaa isäntää, ei myöskään tätejä eikä setämiehiä, jotka voisivat auttaa sisäaskareissa. Vanhantyylistä lämmitysjärjestystä ei voi toteuttaa, koska talo jää päiväksi ilman asujia. Tällaista talon päivittäistä tyhjenemistä ei ennen vanhaan koettu, ainakaan maalaistaloissa.

Vanhan talon ilma vaihtui tehokkaasti ja jatkuvasti uunilämmityksen avulla. Toisaalta kunnon ilmanvaihtoa tarvittiin, sillä väkeä – lapsia, sukulaisia, palkollisia ja taloon poikenneita – oli nykymenoon verrattuna monin verroin, eikä asujien raikkausaste ollut nykyluokkaa. Mutta oliko ilma kosteampaa vai kuivempaa kuin nykyään? Tämä ongelma on tullut esille esimerkiksi tutkittaessa julkisivujen maalivaurioita, joiden osasyynä on sisäilman kosteus.

Vetoomuksistamme huolimatta vanhaan taloon rakennetaan jopa sauna, jonka tuottama lämpö ja kosteus ovat uusi kokemus vanhalle talolle. Aiemmin sauna rakennettiin maalla suorastaan pihapiirin ulkopuolelle. Vaikkei saunaa olisikaan, suihkutila on melkein kuin sauna, jossa koko perhe vuoron perään käy valuttamassa lämmintä vettä ylleen – aamuin, iltaharrastuksiin lähtiessä ja sitten taas illan päätteeksi… Kylpyhuoneen peili sumenee vesihöyrystä ja menettää peilauskykynsä vuorokauden kiireisimpinä hetkinä. On siis liian kosteaa.

Me pistämme päivittäin pyykkiin melkein koko vaatekerran (vaatemäärä vielä kaksinkertaistuu, kun käydään kuntoilemassa), ja pyykki kuivataan pääasiassa sisällä. Ennen vanhaan ihoa lähinnä olevat vaatteet vaihdettiin lauantaisaunassa. Jokainen päivä ei todellakaan ollut pyykkipäivä, ja suurpyykki hoidettiin vain pari kertaa vuodessa. Pyykki pestiin saunalla tai kesällä saunarannassa ja kuivattiin ulkonaruilla tai vintillä.  Kuivuva pyykki ei ollut kostuttamassa sisäilmaa kuten nykyään.

Edellä olevan vertailun mukaan talossa olisi ennen ollut kuivempaa. Mutta oliko sittenkään näin? Ruokaa tehtiin silloin isolle väelle monta kertaa päivässä, ja kattiloissa kiehuivat sekä ruoat että pesuvedet. Ison väen vaatteet kostuivat ulkotöissä, ja ne tuotiin uuninpankolle kuivumaan. Ulkokosteat puut tuotiin sisään asettumaan, ennen kuin niistä saattoi sytyttää praasun. Siivouspäivänä ei säästelty voimia eikä vettä: tuvan lattia kuurattiin valkoiseksi, ja yksi jos toinenkin ämpärillinen hulautettiin huuhteluksi. Meidän aikamme mikroruoka, hanavesi ja nihkeäpyyhintä mikrokuituliinalla ovat kaukana menneen ajan ilmankostuttajista.

Vanha talo voi olla nykyään välillä oikein kylmänkostea – nimittäin kesällä! Siististi liimattuja tuplia eli sisäpuitteita ei millään viitsisi poistaa… Mutta silloin taloa ei voi tuulettaa suoraan, ikkunat auki repäisten. Talon ympärillä on nykyään huomattavasti enemmän varjostavia puita kuin ennen vanhaan, jolloin pihanäkymään kuuluivat vain pihapuu ja etelässä ehkä pari omenapuuta. Koska vanhan talon ikkunat ovat maltillisen kokoiset, ei aurinko oikein pääse lämmittämään alakerran huoneita. Kodikasta talvitunnelmaa ja lämpöä tuovaa puuhellaa ei kukaan kesällä edes muista, mutta toisaalta ei raaskita laittaa lämmitystäkään päälle. Hrrrr…

Ennen vanhaan tuplat kannettiin kesäksi vintille, ja taloa tuuletettiin. Ongelmana oli silti lämpö, jopa kuumuus, sillä ruokaahan piti valmistaa kesälläkin. Kesällä saatettiinkin siirtyä laittamaan ruokaa muualle, esimerkiksi saunalle, ettei talo tule kuumaksi eivätkä kärpäset häiritse asumista – olen itse kokenut tämän 1960-luvulla kyläilypaikassa Evijärvellä Keski-Pohjanmaalla.

Kun taloon ei tullut vettä, ei ollut vesijohtojen tuomia ongelmia. Nykyajan korjauskohteita vanhassa talossa ovat ennen muuta hikoilevat tai salaa tiputtelevat vesijohdot sekä rikkinäiset astianpesukoneet. Vuotavat katot ja maanpinnan nousu kivijalan päälle ovat yleisimpiä ulkopuolisia vauriosyitä.

Mutta ei ennenkään kaikki niin hyvin ollut. Piipun juuressa sisäkatossa oli usein kosteuden aiheuttamia läikkiä, kun sadevesi oli päässyt suoraan tai salakavalia reittejään sisään. Ikkunan alapuoliset hirret olivat ennenkin huonossa kunnossa, jos ikkunan vettä ohjaavat rakenteet, esimerkiksi ikkunapenkin vesilista tai alapuitteen tippalista, eivät olleet kunnossa ja tuuli painoi ikkunasta valuvan veden seinän sisään. Multipenkkirakenteessa seinän alin hirsi lahosi helposti, ja jos isäntä oli saamaton, sitä ei muistettu ajoissa vaihtaa.

Oliko ennen kaikki paremmin? Lopullista vastausta en saanut. Mutta pari mantranomaista perushokemaa haluaisin panna kostean tarinani loppukaneetiksi: älä rakenna saunaa vanhan talon sisälle, asenna suihkutilaan suihkukaappi, mieti pyykin kuivaamista vintillä tai kosteuden tiivistävän kuivauskoneen hankkimista. Älä ripottele vesipisteitä holtittomasti ympäri taloa! Ja lopuksi: älä jätä taloa oman onnensa nojaan ummehtumaan. Vanhaa Kummeli-sketsiä mukaillen: Talo tykkää kun sitä asutaan!

 

 

(Viri Teppo-Pärna, arkkitehti)