Perinteinen hirsitalo

Suomalainen hirsitalo on kehittynyt harjakattoisesta yksihuoneisesta savupirtistä, jossa savu johdettiin katossa olevan räppänän kautta ulos. Savupirtit olivat yleisiä maassamme 1700- ja 1800-luvuilla, syrjäisimmillä seuduilla niitä rakennettiin vielä 1900-luvun alkuvuosinakin. Savutuvat olivat pitkään pyöröhirsisiä, kunnes 1600 - 1700-luvuilla tuli tavaksi oikoa seinät piiluamalla eli veistämällä seinä suoraksi ensin sisäpuolelta, sitten myös ulkopuolelta. Ennen kaikkea sisä- ja ulkoverhouksien käyttöönotto edellytti seinän oikaisua. Hirsisistä savutuvista kehittyi myöhemmin nk. paritupia. Parituvan molemmissa päissä oli kaksi suurempaa huonetta, tupaa, ja väliin jäi porstua eli eteinen sekä kamari. Perinteisen parituvan tyypillinen pohjaratkaisu on usein nähtävissä vielä nykyisinkin käytössä olevissa hirsirakennuksissa. Paritupaa voidaankin syystä pitää perinteisen suomalaisen hirsirakennuksen perustyyppinä. Sen runkorakenteena ja samalla julkisivumateriaalina on vaakasuuntaan salvottu hirsi, jota suojaamassa usein on pystysuuntainen lautaverhous. Lauta oli helpommin ja huokeammalla uusittavissa kuin hirsi.

Hirsi- ja puurakentaminen on aina ollut luonteenomaista maaseudulla, koska puuta on ollut helposti saatavilla. Puu on rakennusmateriaalina helposti muokattavissa ja siten myös helposti korjattavissa. Perinteinen suomalainen rakentaminen on ollut kansanrakentamista; talon on tehnyt se, joka taloa on tarvinnut. Suurissa rakennushankkeissa rakennustyötä ovat suunnitelleet ja johtaneet alansa käytännön kautta oppineet kansanmestarit. Eri aikakausina ja eri paikkakunnilla on rakennettu vaihtelevalla tekniikalla. Suurimmat erot koskevat tapaa, jolla nurkat on veistetty.

Hirsitalon siirto

Hirsitalo on tehty siirrettäväksi. Menneinä aikoina oli tavallista, että "pojan periessä puolet talosta" talo todella purettiin ja poika sai puolet hirsistä matkaansa. Paritupa jaettiin usein kahteen osaan; tupa kummallekin veljeksistä. Myös muut rakennukset saatettiin jakaa samalla tavalla. Tyttären osaksi jäi mahdollisesti aitta.

Ulkoa vuoraamaton ja sisältä verhoamaton hirsitalo olikin suhteellisen helppo purkaa. Naulattuja rakenteita ei ollut. Lattialaudatkin olivat usein paikallaan omalla painollaan; tapitettuina tai hirsien väliin kiilattuina. Välikaton laudoitus oli tehty vasojen päälle ilman naulausta. Naulattuja kattotuoleja ei ollut, vaan katto tehtiin hirsisiin päätykolmioihin tukeutuvien orsien varaan.

Hirsikehikon voi siirtää myös kokonaisena. Mahdollisuudet kokonaisena siirtoon on kuitenkin aina tutkittava tapauskohtaisesti, sillä siirron onnistuminen riippuu monista eri tekijöistä kuten rakennuksen koosta, kunnosta ja siirtoreitistä. Kokonaisena siirron etuna on toimenpiteen nopeus ja se, ettei useimpia rakenneosia tarvitse irrottaa paikoiltaan. Mitä vähemmän hirsiä käsitellään, sitä vähemmän niille aiheutetaan vahinkoa.

Rakennusmateriaalina hirren elinkaari on pitkä. Hirret on kerta toisensa jälkeen käytetty uudelleen. Vanhoissa puukaupungeissa rakennusten rungoista on luettavissa useita eri rakennusvaiheita.  Jos runkoa ei ole voitu hyödyntää sellaisenaan, on hirsistä saatettu rakentaa jokin pienempi rakennus; aitta tai liiteri. Rakennuksia siirrettäessä on aina myös tarkistettu hirsien kunto ja mahdollisesti vaihdettu huonoja hirsiä uusiin tai tehty niihin pienempiä paikkauksia. Joissakin tapauksissa purkuhirsistä on tehty pystyhirsiseinää uuteen rakennukseen tai käytetty sellaisenaan korvaushirsiksi.  

Rakennuksia on aina siirretty tarpeiden mukaan; niitä on pienennetty tai niihin on rakennettu lisää huoneita. Vanha hirsirunko on puhdasta käsityötä. Tarvittavat puut on valittu tarkkaan, kaadettu juuri oikeaan aikaan sydäntalvella ja tuotu hevosen vetämässä metsäreessä rakennuspaikalle. Kevätahavilla tukit kuorittiin ja usein myös veistettiin pelkoiksi. Kestävyyden kannalta parhaana pidettiin "ylivuotista" eli vuoden verran kaadon jälkeen kuivunutta puuta. Hirret veistettiin  toisiinsa sopiviksi, salvottiin ja varattiin. Tämän päivän koneelliseen käsittelyyn verrattuna aikaa yhden hirren työstämiseen on käytetty monikertainen määrä.  

 Alla kuvia talon siirrosta kesäkuussa 2005.

(Kehikko  on kooltaan 43 m2 ja veranta 10 m2)

Miten voimme olla avuksi? 

Esittelemme sivustollamme erilaisia hirsikehikoita asuinrakennuksista aittoihin ja riihiin. Teemme rakennuksista puolueettoman kuntoarvio ja yhdenmukaiset kolmiuloitteiset kuvat esiteltäväksi sivuillamme. Useimmiten kuntoarvio perustuu kuviin ja omistajan haastatteluun, sillä myytävät kehikot sijaitsevat eri puolilla Suomea. Aloitimme toimintamme purkamalla kehikoita itse ja myymällä niitä eteenpäin purettuna ja numeroituna. Kysyntää on vuosien mittaan ollut myös laajempimuotoiselle vanhojen hirsikehikoiden välitykselle. Tästä tarpeesta on syntynyt aloittamamme kehikoiden myyjille tarkoitettu sivuston vuokrauspalvelu.

Pidämme aina varastossamme vanhoista taloista purettuja hirsiä, joilla on mahdollista korvata kehikosta paljastuneet huonot hirret. Annamme myös asiakkaan käyttöön kaiken haalimamme tiedon kehikoiden purkajista ja pystyttäjistä, hyvistä kuljettajista ja vanhan rakentamisen ammattilaisista. Jos kehikko on siirrettävissä kokonaisena, autamme mielellämme kuljetuksen järjestämisessä.

Syyt vanhan hirsikehikon purkuun ovat yleensä käytännöllisiä ja syyt sellaisen siirtoon taas usein tunteeseen perustuvia. Useimmiten rakennuksen omistaja on päättänyt vaihtelevista syistä johtuen luopua rakennuksesta. Parhaassa tapauksessa olemme saaneet kuulla asiasta ajoissa, ja saaneet siten tilaisuuden esitellä rakennusta sivuillamme. Useimmiten aikaa on liian vähän, ja omistajalla kiire. Kehikko saattaa olla jo purettu ja numeroitu, useimmiten siirrettävät talot ovat vielä pystyssä. Oikean kokoisen ja näköisen vanhan kehikon löytyminen onkin aina kiinni sattumasta. Purettavaksi tarkoitetun hirsirakennuksen uudelleen pystytystä voi kuitenkin kiistatta sanoa  kulttuuriteoksi.  

  Myynnissä olevat hirsikehikot omilla sivuillamme>>

Linkkejä siirtoprojekteihin >>

   (Tekstissä on lähteenä käytetty Museoviraston julkaisemia korjauskortteja.)