Tekstin alkuun
Etusivu - Metsänkylän Navetta
Miksi yrityksemme on olemassa?
Toffo on yksi kahdestakymmenestä elokuussa tilallemme saapuneesta alpakasta.

 

Kymmenen viime vuoden aikana on vanhojen rakennusten arvostuksessa tapahtunut selvä asennemuutos. Vanhoista rakennuksista ollaan kiinnostuneita, niitä kunnioitetaan ja niiden eteen halutaan nähdä vaivaa. Puuttuvaa pellinkannatinta tai ovenkahvaa etsitään jopa satojen kilometrien päästä. Harrastus on mukaansa tempaava. Jopa niin, että siitä kehkeytyy ammatti.

Kun lopettelin omia taidehistorian opintojani Helsingin yliopistossa, päättyi samalla myös vuosia vienyt vanhan hevostallin rakentaminen kodiksemme. ”Päättyi” on  kelvoton sana tässä yhteydessä, sillä iäkkään rakennuksen kunnostus ei pääty koskaan. Ja jos se muuten olisikin päättyäkseen, keksii kekseliäs mieli aina jotain uutta rakennettavaa! Kotimme rakentamisen edetessä huomasimme, kuinka vaikeaa oli löytää vanhoja hirsiä, savitiiliä tai muita vanhoja rakennustarvikkeita. Muutamat aiheeseen perehtyneet yrittäjät olivat aivan liian kaukana Hämeenlinnasta, eikä apua löytynyt edes lehti-ilmoitusten avulla. Talli kuitenkin valmistui, mutta ”kutku” rakentamista kohtaan jäi itämään. Kun olimme kunnostaneet kotimäkemme Metsänkylän kartanon muutkin rakennukset, eikä innostus vieläkään ollut laantunut, oli tilanteen vakavuus vain hyväksyttävä.

Viimeisenä kunnostuskohteenamme on ollut 180-vuotias navettamme.  Aikamme ihmettelimme, mitä näin suurella rakennuksella voisi tehdä. Yli tuhannen neliön kunnostus esimerkiksi toimivaksi ravintolaksi ei tuntunut ihan helpolta työltä. Edes meistä, ravintola-alan ammattilaisista. Kun kaikki varastomme pikku hiljaa alkoivat täyttyä aarteista eli hienoista vanhoista rakentamiseen tavalla tai toisella liittyvistä tavaroista, kysyi mieheni, enkö voisi jo harkita niistä luopumista esim. myymällä eteenpäin. Siitä syntyi ajatus Navetan liikeideaksi.

Yrityksemme päätoimialue on vanhojen hirsikehikoiden ja muiden vanhojen rakennustarvikkeiden myynti. Etsimme siirrettäviä hyviä hirsitaloja sivustollamme esiteltäväksi, teemme niistä puolueettoman kuntoarvion ja yhdenmukaiset esittelyt. Vanhoja rakennustarvikkeita kuten lattialankkuja, ovia ja ikkunoita, käsinlyötyjä tiiliä sekä tulipesien valurautaisia osia jne.  - niin, niitä etsitään koirien ja alpakoiden avustuksella!  

Parikymmentä vuotta sitten sanottiin, että ”tiilitalossa asuu onnellinen perhe”. Tänä päivänä sanoisin, että sellainen asuu satavuotiaassa hirsitalossa! Niin onnellisen oloisia asiakkaita Navetassa sunnuntaisin käy. Vielä onnellisemmaksi ilme muuttuu, kun Navetan nurkasta löytyy se kaivattu pellinkannatin.

Alpakoiden kuva on tässä yhteydessä siksi, että myös niistä on kehkeytynyt osa elämäntapaamme. Kesällä 2004 maahan Sveitsistä kotiutuneita alpakoita on meillä nyt kolmisenkymmentä persoonaa. Myös niihin on mahdollista päästä tutustumaan Navetan aukioloaikoina. Lisätietoa kiinnostuneille www.alpakat.fi.

© 2003 Metsänkylän Navetta - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu