Vanhaa lattialankkua on erittäin vaikea löytää - näin uskallamme oman kokemuksemme pohjalta jo sanoa. Vanhan kunnostamiseen soveltuvaa uuttakaan lattialankkua ei löydä lähimmästä rautakaupasta.
Puusepänliike Tuulipuu valmistaa korkealaatuista Korpi-lattialankkua talvella kaadetusta ja valikoidusta kotimaisesta puusta; kuusesta, männystä ja koivusta. Lankkujen leveys vaihtelee niin, että leveimmät lankut ovat 30 cm ja kapeimmat 15 cm, hyötyleveys pontatussa lankussa 13,5-28,5 cm. Valmistaja toimittaa asiakkaalle valmiin lajitelman lankkuja eri leveyksillä, jolloin lattiapinnasta tulee elävä ja monimuotoinen. Lankusta on saatavana myös kapeampaa leveyttä (10-15 cm). Lattioihin toimitetaan myös tarvittaessa erillistä ponttaamatonta friisilautaa, jonka leveys on noin 20 cm.
Lattiapuu kaadetaan kylmimpään vuodenaikaan tammi-helmikuussa. Lankut kuivataan tämän jälkeen neljä viikkoa alle 40 asteen lämmössä lauhdutinkaapissa. Hidas kuivattaminen vähentää puun mahdollista halkeilua ja asennetun lattian rakoilua. Lankut voidaan asentaa paikalleen naulaamalla tai ruuvaamalla, joko pontista tai päältä. Pintakäsittelyvaihtoehtoja on monia; vahaaminen, öljyäminen, maalaaminen, kuuraaminen jne. Toimitamme lankut käsittelemättömänä, koska pintakäsittelystä tulee koko lattiaan samanaikaisesti tehtynä tasavärisempi.
Uutuutena olemme keränneet tiivistettyä tietoa lattioiden korjausmenetelmistä, asennuksesta ja pintakäsittelyvaihtoehdoista tarjolla olevista lukuisista lähteistä - käykää tutustumassa!
1) KUUSILATTIA
Puulaji
Kuusi
Lankkujen pituudet
4,2 / 5,1m
Lankun paksuus
33 mm
Lankun koko leveys pontteineen
15-30cm
Lankun näkyvä leveys
13,5 - 28,5 cm
Väri
Kuusi on väriltään vaaleampaa kuin mänty. Kun mänty ajan myötä punastuu varsinkin puun ytimestä, säilyy kuusi tasavärisempänä. Siksi kuusi soveltuu paremmin vaaleaksi käsiteltyihin lattioihin.
Kovuus
Kuusi on tutkitusti pehmeämpää kuin mänty. Käytännössä kuusen ja männyn ero on tuskin havaittava, kun koivu taas on huomattavasti mäntyä kovempaa.
Hinta
57 e/m2
Muuta
Kuusilankkua saa tilauksesta myös erikoispitkänä (6 m), hinta 65 e/m2. Lankkujen leveys on silloin 15-25 cm (näkyvä leveys 13,5-23,5 cm). Tilauksesta toimitamme myös kapeampaa lajiltelmaa, jossa lankkujen leveys on 10-15 cm (näkyvä leveys 8,5-13,5 cm). Pituudet ovat sekalaisia, kuitenkin vähintään 4 m. Hinta 35 e/m2.
2) MÄNTYLATTIA
Puulaji
Mänty
Lankkujen pituudet
4,2 / 5,1m
Lankun paksuus
33 mm
Lankun koko leveys pontteineen
15-25cm
Lankun näkyvä leveys
13,5 - 23,5 cm
Väri
Mänty punastuu varsin nopeasti etenkin puun ytimestä, mikä saa aikaan hieman raidallisen vaikutelman. Maalatussa lattiassa eroa ei tietenkään huomaa, mutta vaaleaksi käsiteltyyn lattiaan suosittelemme kuusta.
Kovuus
Mänty on puulajina hieman kovempaa kuin kuusi. Käytännössä kuusen ja männyn ero on tuskin havaittava, kun koivu taas on huomattavasti mäntyä kovempaa.
Hinta
60 e/m2
3) KOIVULATTIA
Puulaji
Koivu
Lankkujen pituudet
3-4m
Lankun paksuus
30 mm
Lankun koko leveys pontteineen
10-20cm
Lankun näkyvä leveys
8,5 - 18,5 cm
Väri
Koivu on väritykseltään erittäin vaalea ja tasavärinen.
Kovuus
Koivu on käytetyimmistä kotimaisista lattiapuulajeista kovin.
Hinta
65 e/m2
Lankkujen toimitus
Tiedustelu: Emme välttämättä pysty vastaamaan lankkutarpeeseenne välittömästi. Rajatusta puun kaatoajasta ja pitkästä kuivattamisesta johtuen pyydämme teitä jättämään lankkutiedustelun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Huom! Lankkujen on hyvä olla 2-3 viikkoa ennen varsinaista asennusajankohtaa "kotoutumassa" siinä tilassa, johon ne tullaan asentamaan. Näin estetään lankkujen tarpeeton rakoilu.) Tiedustelu ei ole lopullinen ja sitova tilaus, vaan alustava kysely. Kun olemme saaneet omalta osaltamme selvitettyä mahdollisen toimitusajan, pyydämme teitä vielä vahvistamaan tilauksenne.
Menekki: Lajiltelmassamme pyrimme minimoimaan lankkujen hävikin mahdollisimman pieneksi. Lankkujen pituus on joko 4,2 m tai 5,1 m (kuusi ja mänty) ja 3-4 m (koivu). Pituuksien ja lankkujen vaihtelevien leveyksien mukaan laskemme kokonaismenekin juuri teidän lattiaanne. Siksi kysymme lomakkeessamme huonealojenne sisämitat huone kerrallaan. Pyydämme teitä mainitsemaan huoneen sisämitan leveys x pituus niin, että leveys on lankun suuntainen. Menekkiä laskiessamme otamme huomioon pituudet niin, ettei lattiaanne tule alle metrin pituisia jatkopaloja. Tämän laskennan teemme lankkuvalikoimaa kuljetukseen kerätessämme. Käytännössä lankkujen menekki on ollut noin 15 % yli varsinaisen lattia-alan.
Kuljetus: Olemme solmineet kuljetussopimuksen Kaukokiidon kanssa. Tilaamme kuljetuksen puolestanne, ja laskuttamme teiltä toteutuneet kuljetuskustannukset ilman lisäkuluja. Voitte toki järjestää kuljetuksen myös itse sopivaksi katsomallanne tavalla. Lankut on pakattu tukevaan muoviin.